

Vanhan sairaalan puutarha
Tammirinne on v 1899 rakennettu vanha sairaala, joka on vuoteen 2019 toiminut kaupungin hammashoitolana. Vuodesta 2021 olemme muokanneet laitospihaa puutarhaksi harrastelija pohjalta.
Loivassa mäenrinteessä sijaitseva Tammirinteen suuri piha on pikkuhiljaa muokkatumassa puutarhaksi. Tontti on saatu rajattua ja olemme istuttaneet kymmeniä syreeni- ja tuijapuita sekä erilaisia pensaita ja ruuspuskia pihalle. Vanhan kaivon ympärillä kasvaa iäkkäitä omenapuita sekä muutama marjapensas. Tonttiin aikoinaan kuulunut noin 130 vuotias suuri ja upea tammi kehystää pihaa tien laidassa. Pieni katos ja muutamat istumaryhmät tuovat mukavia levähdyspaikkoja talossa majoittuville kesävieraille. Etupiha on vielä keskeneräinen , mutta haaveilemme jonain päivänä siinä lorisevan suihkulähteen. Avoimien puutarhapäivien aikana pihalla on pop up kahvila ja puutarhaa esittelee roolihahmo, ylihoitaja Teresa.Optimal Wellness by Suvi ohjaa puutarhassa Qi Gong voimistelua 13-13.30 ja 16-16.30. Ei ennakkoilmoittautumista, maksa mitä haluat.
Kontaktuppgifter
Öppenhållningstider
Tilläggsinformation
Piha ja puutarha avoinna vain Avoimet Puutarhat tapahtuman yhteydessä
- Enligt överenskommelse
- Deltar i temadagen 2025
- Temadag arrangeras 6.7.2025. Under temadagen är trädgårdarna öppna kl. 12-17
Tilläggsservice
- Tillgänglig för rörelsehindrade
- Hundar tillåtna
- Kaffeservering
- Plantförsäljning
- Självplock
- Inkvartering
Servicespråk
- Finska
- Svenska
- Engelska