TRÄDGÅRDAR

Öppna Trädgårdar 7.8.2022 kl. 12-17

Sök Trädgårdar

Maijan ja Matin puutarha

Deltar i temadagen 2022
Maijan ja Matin puutarha

Maijan ja Matin puutarha

Hyötykasveja, kukkivia ruukkuistutuksia, perennoja ja persoonallisia rakennuksia 1800-luvulta periytyvän torpan pihapiirissä.

Maijan ja Matin puutarhan sydän on viljelysten, pienten kasvihuoneiden ja kasvatuslaatikoiden muodostama hyötypuutarha. Puutarha on jatkuvasti uudistuva projekti, jossa kasvatettavat lajit ovat vaihdelleet vuodesta toiseen. Matilla on kotipaikkansa viljelyyn pitkät perinteet. Hänen sukunsa on viljellyt Ketolan -torpan pihapiirissä jo 1800 -luvun lopulta alkaen. Nykyään iso osa terveelliseen ruokavalioon satsaavan pariskunnan vuosittaisista vihanneksista tulee omasta maasta maasta. Pellolla kasvaa kotitarpeiksi eri perunalajikkeita, hernettä, kurkkuja, kurpitsoita, punajuuria ja porkkanaa, kasvihuoneissa tomaatteja ja paprikoita. Yrtit ja purjot kuivataan talven varalle omiin purkkeihinsa. Tyrnit, pensasmustikat, viinimarjat ja vadelmat pakastetaan.
Pihapiirin erikoisuus on klapitalot ja muut rakennelmat, joita tupsahtelee pihapiiriin vuosittain.

Tervetuloa kahvittelemaan sekä tutustumaan hyötypuutarhaamme ja pihapiiriimme.

Kontaktuppgifter
Ägare
Maija Mäkinen
Adress
Lehtitie 8 Visa på kartan
Postnummer
36810
Postkontor
Kuhmalahti
Landskap
Birkaland
Kommun
Kangasala
Telefon
0505660525
E-post
-
Hemsida
-
Facebook profil
-
Inträdesavgift
-
Trädgårdsresemål
Nej
Öppenhållningstider
  • Öppethållningstider
  • 12:00 - 18:00

  • Deltar i temadagen 2022
  • Temadag arrangeras 7.8.2022. Under temadagen är trädgårdarna öppna kl. 12-17
Tilläggsservice
  • Tillgänglig för rörelsehindrade
  • Hundar tillåtna
  • Kaffeservering
  • Plantförsäljning
  • Självplock
  • Inkvartering
Servicespråk
  • Finska
  • Svenska
  • Engelska