TRÄDGÅRDAR

Sök Trädgårdar

Kiviniemen lammella

Kiviniemen lammella

Nuori puutarha, jonka muotoutumista asukkaidensa näköiseksi ulko-olohuoneeksi työstetään paraikaa. Keskiönä puutarhassa on iso lampi, joka tuo kaikenlaista elämää pihapiiriin.

Pihamme laitto aloitettiin tänä keväänä 2017 vaikka muuton keskellä pihalle oli jo heti syksyllä hätäseen saatava hedelmäpuut juurtumaan. Pihaa reunustaa metsäkaistaleet, joihin on tarkoitus pikkuhiljaa luoda luonnollista ja hoidettua metsäpuutarhaa. Iso lampi saa olla pihan keskiössä ja sen kunnostaminen on aloitettu ensimmäisenä keväällä 2017.

Piha on nuori ja suunnitelmia riittää. Hyvään alkuun on jo päästy ja kesän aikana olisi tarkoitus saada vielä lammen kunnostuksen ja etu kivetyksen lisäksi vielä kesähuone! Katsotaan miten käy...

Pihan pääpäsmärille iloa puutarhassa tuo, kun näkee että se palvelee omaa perhettä ja ympärillä eläviä eläimiä. Pihalla on mukava nähdä elämää! Muutaman hedelmäpuun lisäksi puutarhaan on suunnitteilla havuja ja paljon perennoja. Jotkut erikoisuudet kiehtovat, mutta silti käytännöllisyys menee edellä ratkaisuissa ja kasvivalinnoissa. Kokeilujakin pitää olla, kun jotain mielenkiintoista osuu eteen...

Tervetuloa katsomaan missä vaiheessa projektia olemme. Työn alla tulevat olemaan pihakiveys, lammen puro rakennelma ja kesähuoneellekkin löytyy jo valmis paikka. Valmista ei ole, eikä ehkä koskaan tulekaan olemaan, koska vain muutos on pysyvää.. :-)

Pihalla esittelyssä Fiskarsin Waterwheel kastelutarvikkeet ja Kekkilän luomulannoitteet!

Kontaktuppgifter
Ägare
Virpi Pakaslahti
Adress
Suoraniementie 2
Postnummer
06200
Postkontor
06200
Landskap
Nyland
Kommun
Borgå
Telefon
0400801137
Trädgårdsresemål
No
Öppenhållningstider
Tilläggsservice
  • Tillgänglig för rörelsehindrade
  • Hundar tillåtna
  • Kaffeservering
  • Plantförsäljning
  • Självplock
  • Inkvartering
Servicespråk
  • Finska
  • Svenska
  • Engelska