Siirry suoraan sisältöön

Puutarhat

Avoimet puutarhat 6.7.2025 klo 12-17

Katteluksen tila

Osallistuu teemapäivään 2025

Katteluksen tila

Katteluksen tila sijaitsee Karjalohjalla, läntisellä Uudellamaalla noin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Tilalla viljellään peltoja ja harjoitetaan maatilamatkailua. Kesäaikaan tilalla asustaa lukuisa joukko kotieläimiä asiakkaiden ja tilan oman väen ilona.

Katteluksen tilan aistipuutarha on sekoitus vanhaa ja uutta. Etelään suuntautuvalla rinteellä on lähes sata vuotta vanhoja omenapuita ja marjapensaita seassaan hallitun hoitamattomia perenna-alueita. Puutarhan keskipisteenä on ajatusten kasvihuone, ”Kirjatoukan tupa”, jonka sisältä löytyy paitsi kasveja, myös kirjoja, joihin kävijät voivat uppoutua. Kasvihuoneen toisessa päädyssä on kesäkanala, jossa asustavat viisi kanaa sekä kukko, vieressä sijaitsee korotetuista kasvialtaista muodostuva kasvimaa. Pihassa on myös lampaita ja kaneja. Puutarhassa kiemurtelee aistipolku, jonka tarkoituksena on herättää kaikki aistit eloon ja rauhoittaa ihminen tähän hetkeen.

Puutarhanhoito on tilan emännän harrastus ja intohimo. Puutarhan hoidossa tärkeitä asioita ovat luonnon monimuotoisuuden vaaliminen ja luonnonmukaisuus. Tärkeää on, että puutarhatyöt eivät aiheuta stressiä vaan lievittävät sitä. Kaiken ei tarvitse olla "vimpan päälle" ja projektit saavat venyä, tärkeintä on olla läsnä.

Yhteystiedot

Omistajat
Terhi ja Mikko Haataja
Katuosoite
Kattelus 17 Sijainti kartalla
Postinumero
10360
Postitoimipaikka
Mustio
Maakunta
Uusimaa
Kunta
Lohja
Puhelin
0503033625
Pääsymaksu
0€
Puutarhamatkailukohde
Kyllä

Aukioloajat

  • Sopimuksen mukaan
  • Osallistuu teemapäivään 2025
  • Teemapäivä järjestetään 6.7.2025. Teemapäivänä puutarhat ovat auki klo 12-17

Lisäpalvelut

  • Esteetön pääsy
  • Itsepoiminta
  • Kahvitarjoilu
  • Koirat sallittu
  • Majoitus
  • Taimimyynti

Palvelukielet

  • Englanti
  • Ruotsi
  • Suomi