PUUTARHAT

Avoimet Puutarhat 16.6.2024 klo 12–17

Puutarhahaku

Kikka-Garden

Kikka-Garden

Puutarha on perheemme "kesähuone" maaseudun läheisyydessä Mikkelissä Tupalan omakotitaloalueella. Nykyiseen asuunsa se on kasvanut vuodesta 1997 lähtien.

Osallistuin valtakunnalliseen Suomen Paras Piha 2015 –-kilpailuun, jossa
puutarhamme äänestettiin Suomen toiseksi parhaaksi pihaksi.

Omistajansa suunnittelema ja toteuttama suurehko puutarha sisältää monipuolisen kasvillisuuden ja laajojen nurmialueiden lisäksi paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia, useita luonnonkivi- ja oleskelualueita sekä vesiaiheita.
Oleskelualueita täydensi kesän 2012 aikana puutarhaan valmistunut grillikota.
Kasvit on ryhmitelty laajimmaksi kokonaisuuksiksi niin, että kukintaa riittää koko kesäksi.
Pihasta löytyy kukkien ja köynnösten lisäksi eri puulajeja (sekä jalostettuja että luonnon puustoa). Yksivuotiset kesäkukat lisäävät kukkaloistoa terasseilla ja sisäänkäynnin yhteydessä. Varsinaista hyötytarhaa ei ole, vaan puutarha on koristetarha, taidepuutarha ja kuin suuri kesähuone, jossa viihdytään, nautitaan kesästä ja puutarhanhoidosta.

Yhteystiedot
Omistajat
Kirsi-Marja Hamonen
Katuosoite
Hakamaantie 1 Sijainti kartalla
Postinumero
50170
Postitoimipaikka
MIKKELI
Maakunta
Etelä-Savo
Kunta
Mikkeli
Puhelin
040-733 3993
Sähköposti
Puutarhamatkailukohde
Ei
Aukioloajat
Lisätiedot

Avoinna sopimuksen mukaan.

Lisäpalvelut
  • Esteetön pääsy
  • Koirat sallittu
  • Kahvitarjoilu
  • Taimimyynti
  • Itsepoiminta
  • Majoitus
Palvelukielet
  • Suomi
  • Ruotsi
  • Englanti