PUUTARHAT

Avoimet Puutarhat 16.6.2024 klo 12–17

Puutarhahaku

Marjamäki

Marjamäki

Eloonjäämiskamppailua ja rinnakkaiseloa ruttojuuren, vuohenputken ja japanintatarin keskellä luonnonmukaista puutarhaa rakentaen.

Lähes 100-vuotiaan maatalon tilakeskuksen rinnalla elänyt ja muokkautunut pihapiiri on ollut omissa käsissäni nyt seitsemän vuotta. Puutarhatunnelma vaihtelee karusta peruskalliosta rehevään hedelmätarhaan, varjoisasta metsiköstä savipeltoon.

Kuluneen vuoden aikana on syntynyt uusia isompia ja pienempiä yksityiskohtia. Uusia köynnöksiä on istutettu. Sauna ja kanala ympäristöineen on kokemassa uudelleensyntymän. Savipellosta muokataan ruohokenttää isoksi temmellysalueeksi, jossa istutukset eivät ole vaarassa, ja jotta karhunkierron eteneminen pysähtyisi.

Pihakahvilassa tarjolla pikkurahalla tuoreita itseleivottuja herkkuja myös mukaan. Myynnissä on myös oman puutarhan harvennettuja kasveja. Ylisten pihakirppis on myös auki puutarhan rinnalla.

Yhteystiedot
Omistajat
Johanna Sarlin
Katuosoite
Hyrsyläntie 172 Sijainti kartalla
Postinumero
09430
Postitoimipaikka
Saukkola
Maakunta
Uusimaa
Kunta
Lohja
Puhelin
050-381 9319
Pääsymaksu
ei
Puutarhamatkailukohde
Ei
Aukioloajat
Lisätiedot

Kahviossa kaikki omin käsin omassa vanhassa tupakeittiössä taiteiltua. Navetan ylisten kirppis on myös auki tapahtumien ajan.

Lisäpalvelut
  • Esteetön pääsy
  • Koirat sallittu
  • Kahvitarjoilu
  • Taimimyynti
  • Itsepoiminta
  • Majoitus
Palvelukielet
  • Suomi
  • Ruotsi
  • Englanti